Ihmelähteen historia

Runnin terveyslähde tuli virallisesti tietoisuuteen noin 270 vuotta sitten. Jo kauan ennen virallista löytämistä ympäristössä asuvan kansan suussa kulki ihmeellisiä tarinoita lähteen parantavasta voimasta.

Vuonna 1770 Kuopion lääkäri Emanuel Elfvenberg oli tarkastusmatkalla Kiurujoen harvaanasutulla seudulla ja tapasi lammaslauman paimenineen. Hänen huomionsa kiinnittyi lampaitten punaruskeisiin sorkkiin. Vastauksena tiedusteluun paimen kertoi lähellä olevasta lähteestä, joka pulppusi rautavettä ja värjäsi saven ruskeaksi. Lääkäri Elfvenberg kiinnostui asiasta ja saikin matkallaan kuulla useita kertomuksia lähteestä.

Kansantaru kertoi jo silloin, että eräs kuuromykkä paimenpoika oli lehmineen kulkenut lähteelle ja pysähtynyt siitä juomaan. Oli kuuma kesähelle ja hän joi paljon, kävi pitkäkseen ja nukahti. Unta riitti monta tuntia ja kun hän vihdoin heräsi, oli hänellä sekä kuulo että puhekyky. Tästä kuulivat pian muutkin ja niin alkoi lähteelle vaeltaa rampoja ja sairaita ihmettä odottamaan. Muuan jalkavammainen ja muutenkin raihnainen mies oli iisalmelaista herraa soutaessaan pysähtynyt lähteestä juomaan, huomannut veden ihmeen terveelliseksi, jatkanut lähteellä käyntejä ja saanut terveytensä takaisin. Samantapaisia tarinoita on kuultu ja kirjoitettu lukemattomista ihmeparantumisista.

Kun lähde vielä oli luonnontilassa sinne johti ihmisasunnoilta vain kapea metsäpolku. Matka omasta maasta saatikka muilta mailta, oli vaivalloinen. Runnille oli tultava ensin joko hevoskyydillä vanhaa Savonlinna-Oulu tietä tai veneellä Vuoksen latvavesiä myöten Iisalmelle ja sieltä jatkettava matkaa Oulun tiestä erkanevaa korpitietä ratsain tai jalkaisin. Myös soutuvene oli käytössä vaikkakin se oli raskasta soudettavaa pitkiä virstamääriä ylös Kiurujokea pitkin. Ensimmäinen laiva, joka Runnille liikennöi, oli Juhani Ahon Rautatiestäkin tuttu ”Suomela”. Silloin Runnin juojien määrä nousi jo yli neljän tuhannen kesäaikaan. Lähteen ympäristö siistittiin ja rakennettiin juomahalli ja vähitellen vaatimaton täysihoitola.

Runnivesi jätti jo ensi siemauksella suuhun selvän ruosteen maun ja lasin uurteisiin jäi ruskeaa mutaa. Raikasta vettä nautittiin runsaasti. Juomatunti oli kolmesti päivässä, aamuin, keskipäivällä ja illalla, mutta moni joi runnia pitkin päivääkin jopa puolensataakin lasillista.

Vesi oli saatava oikein vatsalaukussa ruokaan sekoittumaan. Tämän vuoksi toiset tekivät pieniä kierroksia hallin ympäri, mutta yleensä rullattiin vesi sekaisin hallin kummallakin seinämällä olevilla, pölkkyjen varaan asetetuilla honkalankuilla kiikkumalla ja hytkyttelemällä. Samalla laulettiin ja sysittiin toisia pois laudalta.

Juomahallissa oli ns ryöppyhuone, pieni lautakomero, jonne runnivesi syöksyi suoraan lähteestä muutaman metrin korkeudelta. Tämä kylmä ryöppyhoito tuntui aluksi värisyttävältä, mutta löi sitten ihon tulikuumaksi. Ryöpyn jälkeen iho oli huuhdeltava ja kuivattava huolellisesti, ettei kehoon jäänyt ruostetta, eikä vaatteet sotkeutuneet. Vesi on varmasti tehonnut, koska sen parantavasta voimasta on kerrottu satoja ja satoja tarinoita. Ryöppyhuoneeseen muodostunut muta iholle siveltynä on parantanut monenlaisia vaivoja.

Tulokkaille kerrottiin, että veden ja mudan ansiosta juomahallin lähistöllä oleva vaja oli miltei täynnään lähteelle vaivaisina tulleiden, mutta sieltä terveinä lähteneiden jälkeensä jättämiä kainalosauvoja ja kävelykeppejä.

Kun tietoisuus lähteen parantavasta voimasta levisi, niin Runnille alkoi virrata myös varakkaampaa väkeä. Runni olikin lähinnä varakkaan väestön, säätyläisten ja liike- sekä virkamiesten kesänviettopaikkana. Siellä nähtiin marsalkka Mannerheim sisarineen, Akseli Gallen-Kallela, Jussi ja Ruth Snellman, Väinö Sola, Järnefelt veljekset, Leevi Madetoja, L. Onerva ja Eino Leino, Oskar Merikanto jne… Tälle väestönosalle Runnille rakennettiin kaksikerroksinen hotelli.

Runni vedestä on silloisen (1937) teknillisen korkeakoulun rehtori, vuori-insinööri G.A. Aartovaara kirjoittanut yhteenvetona seuraavaa:

”Maailmassa ei tietääkseni ole tavattu ainoatakaan muuta lähdevettä, joka rautavetenä voisi vetää vertoja Runnin vedelle, varsinkaan lähteellä juotuina, mutta myöskin pullotettuna.”

Professori Yrjö Kajava antoi oman lausuntonsa vuonna 1924:

”Niinä viitenä kesänä, joina allekirjoittanut on ollut lääkärinä Runnin terveyslähteellä, olen ollut tilaisuudessa seurata useiden satojen potilaiden hoitoa Runnilla.

Se kokemus, johon tällä ajalla olen tullut Runnihoidon merkityksestä on, että Runnivesi etenkin osoittautuu useissa reumaattisissa taudeissa erikoisen vaikuttavaksi, saaden aikaan huomattavan parantumisen usein sellaisissakin tapauksissa, joissa monen muunlaista hoitoa oli pitkät ajat turhaan koetettu ja että Runnivesi, huomattavassa määrin kykenee vaikuttamaan aineenvaihtoa vilkastuttavasti ja että se tämän ominaisuutensa vuoksi on useissa veritaudeissa sekä yleisissä heikkoudentiloissa antanut erittäin tyydyttäviä tuloksia.

Sitä paitsi on Runnihoito monessa hermoston ylirasitustiloissa vaikuttanut rauhoittavasti ja virkistävästi ja päästänyt monen ihmisen viinan kiroista tai muusta vastaavasta pahasta, monia muita tauteja tässä luettelematta. Myöskin verenantajat ja veritaudeista kärsivät ovat saaneet lääkityksensä Runnihoidoista.”

Runnivesi sisältää sekä rautaa että piihappoa runsaasti. Lisäksi 25 muuta mineraalia ja kivennäisainetta.

Runnin vesi on erikoinen ja monipuolinen, koska se sisältää kaikki ne aineet yhdessä, joita ulkomaiden kuuluisissa lähteissä kussakin on erikseen. Runnin vesi on kristallin kirkas, raudanmakuinen ja pullotettuna se samenee melko pian. Mainittakoon, että kahviin keitettynä Runnivesi muuttuu musteen siniseksi.